Perjantai 6.1. on lähtöpäivä, olemme yöpyneet kaksi viimeistä yötä Mikon vanhempien luona, koska oma kotimme on tyhjennetty kaikesta jo keskiviikkona. Yritän järjestellä matkalaukkujen sisältöjä vielä tiiviimmin, että kaikki mahtuu varmasti mukaan. Matkatavaraa onkin yllin kyllin, sillä en osannut päättää mitä vaatetta pakkaan heti mukaan otettavaksi ja mitä lentorahtiin. Harmi vain, että lentorahtiin ei saanut pakata mukaan mitään elintarvikkeita, joten olen joutunut mahduttamaan laukkuihin mm. suklaata, toffeeta, kahvia, kuivahiivaa, oikeeta kaakaota jne. Isot jauhopussit oli pakko jättää kyydistä pois.

Mummu ja pappa pitävät Ainolle seuraa koko aamun, joten saan ihan rauhassa tehdä hommiani. Mikko alkaa tarkastelemaan lentoaikatauluja (ihan hyvissä ajoin...) ja ihan hyvä, että tarkistaakin, sillä meille ei olekaan varattu lippuja Tikkakoski-Helsinki lennolle. Onneksi koneessa on vielä vapaita paikkoja ja Mikko saa ostettua liput netin kautta.

Minun vanhemmat, eli Ainon mummi ja vaari lähtevät Mikon vanhempien kanssa viemään meitä ja meidän jättimäistä tavaramäärää lentokentälle. Päätämme lähteä hyvissä ajoin ja huomaammekin olevamme yli kahta tuntia ennen koneen lähtöä kentällä. Se ei onneksi haittaa, sillä lippujen kanssa tulee vielä ongelmia tiskillä, tai lähinnä siitä, ettei niitä löydy virkailijan koneelta. Ilmeisesti lippujen ostosta on kulunut niin vähän aikaa, ettei tieto niistä ole vielä päivittynyt. Virkailija soittelee Englantiin ja homma selviää.

Lähdön hetki on haikea, taitaa siinä silmä kostua kaikilla. Yhtäkkiä omaan mieleen iskostuu se ajatus, ettei nähdä perhettä eikä ystäviä hetkeen. Pitäisi lähteä kohti tuntematonta pidemmäksi aikaa ja se tunne on kaamea, lähes lamaannuttava. Lentokoneessa en juurikaan ehdi ajattelemaan mitään, onneksi, sillä Aino vie kaiken huomion. Hän nukkui lentokentällä pitkät unet, mutta vaikuttaa silti yliväsyneeltä. Paikoillaan istuminen ei kiinnosta häntä lainkaan ja itseä mietityttää kuinka loppumatkasta selvitään.

Helsinki-Vantaan lentokentällä joudumme keräämään matkatavaramme ja viemään ne KLM:n tiskille. Koska meillä on reilusti ylikuormaa, on meidän käytävä maksamassa ne eri kerroksessa ja tuomaan maksukuitti takaisin KLM:n tiskille. Tässä vaiheessa meillä ei ole Ainolle rattaita, koska ne menivät jo ruumaan, ja hän haluaisi itsepintaisesti kävellä ite!, kulkeminen on vähintäänkin haastavaa kiljuvan ja rimpuilevan lapsen kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen, ettei meidän kaikkien olisi ehkä kannattanut lähteä maksamaan ylikuormaa.

Meillä on hetki aikaa ennen koneen lähtöä Amsterdamiin, joten menemme syömään lihapiirakat. Olemme niin uupuneita ja ajatuksissamme (jo tässä vaiheessa!), että loppujen lopuksi saamme juosta oikealle portille ehtiäksemme sinne ajoissa. Portilla meno on yhtä kaaosta taas, lähinnä Aino haluaisi vain juoksennella ympäriinsä, eikä odottaa jonossa. Yritän nostaa hänet syliini kaikkien käsimatkatavaroiden kanssa ja taklaan hänet vahingossa yhdellä laukulla. Onneksi siinä ei käy sen pahemmin, mutta siinä vaiheessa alkaa kyllä jo itsellä hiki virrata.

Amsterdamin koneessa Aino jaksaa hetken aikaa leikkiä vauvanukellaan, sen jälkeen paikoillaan istuminen alkaa tympiä. Mikko istuu käytäväpaikalla ja päästää Ainon kävelemään käytävälle. Kone on aika täynnä, joten hän ei uskalla lähteä isänsä vierestä kauaksi. Jossain vaiheessa hänen huomionsa kiinnittyy edessä istuvaan naiseen, jolla on pieni vauva sylissään. Vauva syö tuttia ja sekös Ainoa kiinnostaa. Hyvä, ettei pihistä sitä itselleen.

Amsterdamissa on tunti aikaa, ennen kuin viimeinen lento lähtee. Tällä kertaa Aino saa kävellä koko matkan ite! lentokentän läpi oikealle portille. Lento lähtee 20.45. Aino on yliväsynyt koneessa, mutta jaksaa silti tutkia saamaansa lentopussia, missä on värikynät, eläinaiheinen muistipeli ja muuta pientä sälää. Pitkän aikaa tutkitaan eläinten kuvia muistipelikorteista. Aino saa viimeisen jäljellä olevan pastaruoan ja me Mikon kanssa syömme sichuanin kalaa, joka on lentokoneruoaksi ihan ok.

Ruoan jälkeen Aino simahtaa ja nukkuu siihen asti kunnes olemme perillä ja kaikki muut matkustajat ovat jo kiirehtineet keräämään matkatavaroitaan. Itsekin saan muutaman tunnin nukuttua. On nuo pitkät lennot vaan todella raskaita, onneksi ei ihan hetkeen tarvitse matkustaa mihinkään. 

Lähtö lähestyy vääjäämättä, perjantaina istahdetaan lentokoneeseen ja matkustetaan puoli vuorokautta uuteen kotikaupunkiin Chengduun. Eilen illalla meinasi iskeä ahdistus pakkaamisen kanssa. Tuntuu, että tavaraa on ihan hirveästi lähdössä mukaan, mutta silti sitä miettii onko siinä ihan varmasti kaikki tarpeellinen. Todennäköisesti sitä on pakannut mukaan paljon kaikkea sellaista, mitä ei edes tarvitse. Kyseessä on kuitenkin vain vuosi, eikä sitäkään eletä missään kauppojen ulottumattomissa. No, ajattelen koko ajan tavaroita ja vaatteita lisäillessäni lähtöpinoon, että tämänkin voin sitten vaikka antaa Kiinassa pois. Hamsterin on niin vaikea oppia tavoistaan pois.

Heräsin tänä aamuna kuudelta vielä varmistamaan, että lentorahtina lähtevä kuorma on valmiina ja matkalaukkuihin menevät ovat omissa pinoissaan. Tänään tulee nimittäin muuttokuorma pakkaamaan lentorahdin ja siinä vaiheessa kaiken pitää olla pakkausvalmiina ja meidän pitää lähteä jaloista pois. Toisaalta ihan hyvä, että tulevat tänään, niin jää vielä huominen, jolloin ei oikeastaan enää voi tehdä mitään muuta kuin vähän hengähtää ja alkaa jännittää muuttoa.